Kouluruoka on parantunut mielestämme parin viime vuoden aikana.
 
Haastattelimme keittäjä-Paulaa asiasta. Hän kertoi yhden kouluruoka- annoksen maksavan ala-asteella ilman veroja 2.25€ ja yläasteella 2.48€. Hänen mielestään kaupunki antaa tarpeeksi rahaa kouluruokailuun. Keittäjä sanoo kouluruuan tason olevan erittäin hyvä ja että se on parantunut koko ajan vuosien varrella. Paulan lempiruuaksi nousee lohikeitto, härkäwok ja broilerpata.
 
Oppilaiden keskuudessa taas eniten suosiota saavat pinaattilätyt, makkaravuoka, lasagne ja broilerkeitto. Keittäjien mukaan eniten roskiin heitetään erilaisia possukastikkeita.
 
Kouluruuan hinta aiheuttaa koululehtikurssin keskuudessa keskustelua. Eräs oppilas sanoo, että kouluruuan annoshinta olisi alle euron.
 
Meidän mielestämme kouluruuassa olisi vielä parantamisen varaa, vaikka taso onkin jonkin verran parantunut.
 
Emmi ja Oona W.