Phoolan Devi (yhdessä Marie Therese Cunyn ja Paul Rambalin kanssa): Minä, Phoolan Devi

Alkuteos: Moi, Phoolan Devi – Reine des Bandits
Kustantaja: WSOY. 391 s.
Arvio: 9
Äärimmäisen köyhyyden kuvaukset ovat usein varsin surullista luettavaa. Ne näyttävät maailmastamme usein unohdetun puolen, jossa tarinat eivät ole järin romanttisia tai kauniita. Surullista kyllä, tällaiset tarinat ovat kovin usein totta. Vielä kun mukaan lisätään väkivalta, epätoivo ja sorto, niin tarinassa on kaikki ilmiselvän tragedian ainekset. Eittämättä intialaisen kansanedustajan, entisen rosvopäällikkö Phoolan Devin (1963-2001)elämäntarina sellainen kaikessa järkyttävyydessään oli.
Phoolan Devi syntyi Pohjois-Intiassa ja eli elämänsä alkuvuodet Uttar Pradeshin köyhässä osavaltiossa. Perhe kuului mallah-kastiin ja oli äärimmäisen köyhä. Perhe joutui työskentelemään niska limassa saadakseen itselle elantonsa. Lapsuutta varjostaa tieto siitä, että Phoolanin isälle kuuluva maa on omittu Phoolanin sedälle ja myöhemmin tämän serkulle. Sedän perhe kiusaa ja halveksii ja Phoolanin perhettä, etenkin hyväntahtoista ja nöyrää isää, joka opettaa lapsilleen, että näiden on aina toteltava ylempiään, niin kuin hän itse tekee. 11-vuotiaana Phoolan naitetaan vaikutusvaltaisen serkkunsa painostuksesta kolme kertaa vanhemmalle miehelle, joka osoittautuu sairaaksi sadistiksi. Miehen talossa asuessaan Phoolan elää käytännössä orjan asemassa: hänelle lankeavat kaikki työt, ja mies raiskaa hänet kerran. Lopulta Phoolan karkaa. Tuskallisten neuvottelujen jälkeen Phoolan palaa miehensä luo muutamaa vuotta myöhemmin, mutta mies passittaa hänet takaisin kotikyläänsä. Kylässä kaikki halveksivat Phoolania; ihmisten mielestä hän ei voi olla hyvä ihminen, jos aviomies ei häntä halua. Koko perhe joutuu kyläläisten kiusan kohteeksi ja heidän on vaikea löytää töitä. Ongelmia seuraa myös ylemmän kastin jäsenten ahdistellessa Phoolania seksuaalisesti, ja tämä johtaa lopulta raiskaukseen. Eikä se jää ainoaksi kerraksi: tekoon syyllistyvät myös poliisit. Lopulta Phoolan joutuu rosvojoukon, dacoitien, kaappaamaksi. Monien vaiheiden ja kärsimysten jälkeen hän nousee rosvojoukon johtajaksi, pelätyksi rosvokuningattareksi joka maksaa lopulta takaisin sortajilleen, ryöstää rikkailta ja antaa köyhille.
Kirja osaa järkyttää, se on nyt ainakin todettava ensi alkuun. Kuvaukset siitä, miten Phoolan ja hänen perheensä joutuvat raatamaan päivästä toiseen saadakseen edes jotain syödäkseen ovat jo sinänsä varsin surullisia ja tekevät lukijan masentuneeksi. Mutta kun mukaan tulee vielä inhottavampia elementtejä, kuten Phoolanin pakkonaittaminen kolme kertaa vanhemmalle miehelle,  lukija kauhistuu. Etenkin se, miten mies ei kohtele lapsivaimoaan tasavertaisena, vaan pitää tätä piikanaan, jonka voi raiskata miten huvittaa, saa lukijan sekä kauhistuneeksi että raivostuneeksi. Avioliitto ei todellakaan ole mikään unelmien täyttymys, etenkin kun se on solmittu Phoolanin ollessa 11.
Kirja opettaa lukijalleen jotain olennaista myös poliisista ja esivallasta. Länsimaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa ihmisille hoetaan jo varhaimmasta lapsuudesta asti fraasia: ”Poliisi on ystävä.” Länsimaisessa näkökulmassa poliisi ja esivalta pyritään näkemään ennen kaikkea auttajina ja hyväntekijöinä. Kehitysmaissa ja köyhyydestä kärsivillä alueilla asia on usein toisin. Phoolan Devi kuvaa, miten poliisia lähinnä pelätään tai vihataan, koska poliisit syyllistyvät käsittämättömiin julmuuksiin keskellä arkea. Jo yllä mainitut raiskaukset eivät ole kirjassa poliisilta mikään erikoisuus, päinvastoin. Phoolan Devi kertoo, että poliisista on vain luonnollista raiskata pidättämänsä alhaiseen kastiin kuuluva nainen, jos tämä on vain mahdollista. Eipä poliisi muutenkaan mikään ystävä näytä olevan: pidätysajat ilman oikeudenkäyntiä ovat todella pitkiä, ja joukolla tapahtuvat pahoinpitelyt luonnollisia. Poliisin rooli näyttää ensisijaisesti olevan rikkaiden ja ylhäiseen kastiin kuuluvien etujen puolustaminen. Näin Phoolan Devi näyttää, miten ihmiset joutuvat sellaisiin tilanteisiin, joissa keinot jäävät vähiin. Ainoaksi keinoksi jää tuolloin vastaaminen väkivallalla.
Kirja kuvaa myös monia muita epäoikeudenmukaisuuksia: alhaisten kastien sorrettua asemaa velkojien ja tilanherrojen puristuksessa ei voi kuin kauhistella. Samaan aikaan lukija huomaa tuntevansa palavaa raivoa sorrettujen puolesta. Herää myös kysymys, voiko tällaisia kirjoja oikeastaan edes lukea, kun ne vetoavat lukijaan niin syvällä tunteellisella tasolla.
Kirja kertoo myös, hivenen yllättävää kyllä, toivosta ja paremmasta tulevaisuudesta. Monien vaiheiden jälkeen Phoolan Devi valitaan Intian parlamenttiin jossa hän puhuu köyhien ja naisten puolesta.
Surullista kyllä, tälläkin tarinalla lopuksi oli onneton loppu. Phoolan Devi murhattiin vuonna 2001.
Eero