Avatar-elokuvan päähenkilö Jake Sully on entinen merijalkaväen sotilas, joka on halvaantunut vyötäröstä alaspäin aikaisemmassa taistelussa. Hänet on valittu kuolleen veljensä tilalle Avatar-ohjelmaan, jonka tavoitteena on kerätä tietoja Pandoran, viidakon peittämän ja outojen elämänmuotojen kansoittaman planeetan alkuperäisväestöstä. Avatar-ohjelmassa ihmisen mieli siirretään Avatar-kehoon, joka on geneettinen hybridi alkuperäiskansan kehosta ja ihmisen kehosta. Jake saa uudessa kehossaan liikkumiskykynsä takaisin. Hän matkustaa Pandoraan, joka on Na’vi-humanoidirodun koti. Jaken on tarkoitus ystävystyä ja soluttautua Na'veihin, jotta ihmisten olisi helpompi saada haluamansa. Tänä aikana hän rakastuu Pandoran metsään ja myös paikalliseen Na'vi-prinsessa Neytiriin, ja hänen elämänsä muuttuu täysin. Myöhemmin Jake taistelee heimon puolesta ihmisiä vastaan Na'vien sotajoukon johtajana.

 
Elokuvan on ohjannut James Cameron. Hän oli alottanut käsikirjoittamaan elokuvaa vuonna 1994. 237 000 000 dollarin budjetilla tehty elokuva ohitti Titanicin maailman tuottoisimpana elokuvana 25. tammikuuta 2010. Oscar-Gaalassa 2010 elokuva oli ehdokkaana parhaaksi elokuvaksi ja parhaaksi ohjaukseksi, mutta se sai vain kolme Oscaria parhaasta lavastuksesta, kuvauksesta ja erikoistehosteista.
 
Avatarta on kehuttu todella paljon. Omasta mielestäni se olisi voinut olla ehkä hieman parempi. Elokuva on kyllä hyvä, ja juoni oli mahtava ja se on toteutettu todella hyvin, mutta jokin siinä tökkii. Antaisin ehkä viidestä tähdestä 3,5.
 
Miina