Ohjaaja: Tim Burton

Alkuperäinen nimi: Alice in Worderland

Ensi-ilta Suomessa: 12. maaliskuussa 2010
 
Kävimme Jonnan kanssa katsomassa Tim Burtonin ohjaaman Liisa Ihmemaassa -ensi-illan. Aluksi halusin nähdä elokuvan vain Johnny Deppin takia, mutta loppujen lopuksi elokuva kokonaisuudessaan ylitti täysin meidän molempien odotukset.
 
Juoni oli suurin piirtein tuttu samantapaisesta piirretystä, mutta tämä uudempi näytelty versio oli paljon parempi, sillä Burtonin elokuvat iskevät minuun muutenkin. Mia Wasikowska tekee kiitettävän näyttelijäsuorituksen Liisana, mikä ei varmaankaan ole ollut ihan helppoa suurten odotusten takia.
 
Elokuvan henkilöt olivat kaikki persoonallisia ja hauskoja, mutta totta kai meihin molempiin teki suurimman vaikutuksen Deppin ihana Mad Hatter eli Hullu Hatuntekijä, joka oli mielestämme koko elokuvan suloisin ja sympaattisin hahmo.
 
Suosittelemme elokuvaa kaikille, jotka uskovat pystyvänsä keskittymään ja eläytymään juoneen tai pitävät Tim Burtonin leffoista ja Johnny Deppistä.
Itse aiomme mennä katsomaan elokuvan uudestaan ja luulen, että joskus omistankin sen dvd:nä. Tosin se ei varmastikaan ole enää yhtä hienon näköinen ilman 3D-laseja, jotka tekivät siitä uskomattoman elävän näköisen.
Sara