Sammutin kattolampun ja menin sänkyyn lämpimän peiton alle. Mielessäni pyöri väkisinkin
ajatus Jussista ja siitä, kun hän oli pyytänyt minut luokseen. Otin kännykän käteeni ja katsoin kelloa. Samalla näyttöön tuli teksti ”1 viesti vastaanotettu”. Ihmettelin hetken, kunnes katsoin viestin. ”Sun kanssa oli todella mukavaa tänään”, viestissä luki. En tiennyt, kenen numero se oli.
Väistämättä mieleeni tuli heti Jussi. Aloin kirjoittaa takaisin viestiä. ”Mullakin oli tosi kivaa! Saisi olla enemmän tuollaisia hetkiä, että saisi olla kahdestaan”, kirjoitin.
 
Laskin kännykän yöpöydälle ja käperryin peiton alle. En saanut Jussia pois mielestäni.
Pidänkö minä hänestä? Parempi kysyä: Pitääkö Jussi minusta?
 
Hätkähdin unesta, kun herätyskello soi. Oli kamalan pimeää vielä, joten oli pakko laittaa valo
päälle, etten nukahtaisi heti uudestaan. Muistin samalla, että laitoin illalla viestiä, luultavasti Jussille. Sieppasin kännykkäni ja katsoin näyttöä. ”2 viestiä vastaanotettu”. Katsoin viestejä. Molemmat olivat Jussilta. ”Joo, nähdäänkö vaikka huomennakin?” luki toisessa viestissä. En vastannut siihen, vaan katsoin toisenkin viestin. ”Ilmoittele sitten, kun tiedät. Minä rupean nyt nukkumaan. Hyvää yötä!<3.” Katsoin viestiä. Olin ihan pää pilvissä ja tuntui kuin olisin saanut superannoksen lisäenergiaa.
 
Jussi oli laittanut minulle sydämen viestiin. Uskomatonta, ei minulle tapahdu näin koskaan.
 
Parkkeerasin pyörän pihaan. Nenänpäätä kipristi pikkupakkasessa. Näin Sofian juuri menevän
ovesta sisälle. ”Moikka”, sanoin Sofialle ja rupesin riisumaan pihavaatteita. Vielä oli kymmenen minuuttia aikaa, ennen kuin kellot soivat. ”Moi”, Sofia vastasi. ”Sulla on kuulemma jotain juttua Jussin kanssa”, Sofia sanoi ja katsoi minua. ”Ai miten niin?” kysyin ja esitin syytöntä. ”Kyllä mä nyt tiedän, että olit eilen Jussilla. Se kertoi siitä ihan innoissaan”, Sofia sanoi. ”Ai”, kuulostin ihan tyhmältä. ”Siinä paha missä mainitaan”, Sofia sanoi ja katsoi taakseni.
 
Käännyin ja näin Jussin ja Jarnon. Jarno meni kuin koira heti Sofian luokse, ja he lähtivät jonnekin.
”Sama tilanne taas”, Jussi sanoi hieman vaivautuneena. ”Jep, jäätiin taas kahden”, vastasin ja nostin laukkuni maasta. ”Saitko viestini eilen?” Jussi kysyi. ”Joo sain. Unohdin vastata. Nukahdin muutenkin ja näin viestit vasta aamulla”, vastasin. ”Mutta totta kai voidaan tavata tänäänkin”, jatkoin. ”Hyvä. Mutta mihin mentäisiin? Tänään ei ole pullaa ja kaakaota”, Jussi naurahti.
”Mennään vaikka kiertelemään kaupungille, siis jos sulle käy?”, sanoin. ”Totta kai käy. Mä pääsen kahdelta”, Jussi sanoi. ”Juu, mäkin pääsen silloin. Jos vaikka mentäisiin samaa matkaa?”, sanoin ja katsoin maahan. Ihmettelin miten olin saanut tuollaisen lauseen ulos suustani. Olin muutenkin aika ujo. ”Sopii. Odotan sua aulassa sitten kun pääsen”, Jussi sanoi.
 
Kellot soivat ja sanoimme heipat toisillemme, kunnes menimme tunnille.
 
Jussia ei näkynyt missään. Ehkä hän oli unohtanut koko tapaamisen. Aloin jo huolestua, kun
meidän piti tavata aulassa heti, kun tunnit loppuivat ja kello oli jo kymmenen minuuttia yli.
Kuulin pian, kun jossain ovi aukesi ja paukahti kiinni. Sitten kuului nopeita askelia ja ne lähestyivät.
 
Näin kun Jussi tuli nurkan takaa ja katsoi helpottuneena. ”Luulin, että olisit jo lähtenyt”, hän sanoi.
”Kesti vähän, kun meillä oli koe. Unohdin sanoa siitä”, Jussi jatkoi. ”Joo, ei se mitään. Pääasia, että tulit”, sanoin ja hymyilin Jussille.
 
Menimme liukuportaita pitkin vaateliikkeen toiseen kerrokseen. Jussi seurasi perässäni kuin
mikäkin koira. Tunsin oloni vaivautuneeksi. Näin hyllyillä lapasia ja pipoja. Menin sinne jotenkin automaattisesti ja sovitin lapasia käsiini, mitkä olivat mielestäni hienoimmat. Ne tuntuivat tosi hyviltä ja lämpimiltä. Ihastelin lapasia aikani ja sitten katsoin hintalappua. Jussi katseli koko ajan puuhasteluitani. Törkeän kalliit lapaset. Lähemmäs seitsemän euroa. Pistin lapaset takaisin siihen, mistä otin ne. ”Hienot lapaset, mutta ne ovat kauhean kalliit lapasiksi”, sanoin Jussille. Jussi vain hymyili ja seurasi minua.
 
Tunsin kuinka vatsani kurni, kun menimme liukuportaita pitkin takaisin alas. Jussi taisi kuulla sen. ”Mitä jos käytäisiin syömässä?” Jussi sanoi ja naurahti.
 
Ajatus oli houkutteleva, mutta tiesin, ettei minulla ollut varaa edes tikkariin.
 
”Mulla ei oo rahaa mukana nyt”, sanoin harmistuneena. ”Ei se haittaa, mä voin maksaa, kunhan et syö niin paljon, että joudun konkurssiin”, Jussi sanoi vitsikkäästi. Naurahdin hieman. ”Voi kiitos”, sanoin hymyillen. Jussikin hymyili ja otti minua kädestä. Olin hieman hämilläni, mutta tartuin Jussin käteen. ”Oli taas kivaa sun kanssa”, Jussi sanoi, ja painoi hissinappulaa. Hymyilin vain Jussille.
 
Hissi tuli alas ja astuin hissiin Jussin kanssa. ”Pitäähän mun saattaa sut kotiovelle asti”, Jussi sanoi.
”En kai mä nyt hississä kuolisi, mutta mikäs siinä”, sanoin. Painoin hissin siihen kerrokseen missä asuin. Hissi lähti liikkeelle. ”Ei sitä voi koskaan tietää, mitä sä tunaroit”, Jussi sanoi.
 
Yhtäkkiä hissi pysähtyi. Painoin nappia uudestaan oikeaan kerrokseen. Se ei reagoinut mitenkään.
Rupesin näpyttämään nappia. Ei tapahtunut mitään. Olin ihan paniikissa. ”Näyttää siltä, että hissi jumittui”, Jussi sanoi. ”Sherlock”, sanoin. Minulle tuli kauhean turhautunut olo. Jussi painoi hälytysnappia. Kai se toimi.
 
”Meillä on tässä koko päivä aikaa”, Jussi sanoi ja meni istumaan. Katsoin kännykkääni. Ei kenttää.
Mieleni teki huutaa. Tyydyin istumaan Jussin viereen. Jussi otti minut kainaloonsa ja vaivuin mietteisiini. Olimme jumissa. Mitä jos hälytysnappikaan ei toimisi?
 
 

Nita