Ohjaus: Peter Webber
 
Käsikirjoitus: Olivia Hetreed, alkuperäisteos Tracy Chevalier
 
Pääosissa: Scarlett Johansson, Colin Firth, Tom Wilkinson, Essie Davis
 
Taide herättää aina tunteita, etenkin maalaustaide. Ihmisen historia on täynnä teoksia, jotka ovat jääneet askarruttamaan mieltä ajattomuutensa, sommittelunsa ja väriensä vuoksi. Eräs tällainen maalaus on Johannes Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru, jota kriitikot kutsuvat ”hollantilaiseksi Mona Lisaksi”. Maalauksen tarinaa ei kuitenkaan tunneta, koska Vermeeristä ja hänen töidensä taustoista tiedetään edelleenkin hyvin vähän. Tuon maalauksen tarinaan pureutuu samanniminen elokuva vuodelta 2003, joka on Tracy Chevalierin romaanin filmatisointi.
 
Juoni on mielenkiintoinen: Eletään 1600-luvun puolivälin Hollannissa. Taiteellinen, värejä ymmärtävä16-vuotias Griet (Scarlett Johansson) palkataan piiaksi taidemaalari Johannes Vermeerin taloon. Työtaakka ei ole pieni, sillä talossa on noin kymmenen lasta, joista eräs käyttäytyy hämmästyttävän huonosti ja tekee pientä ilkeää Grietille. Vermeerin vaimo Catharina (Essie Davis) osoittautuu kylmäksi ja kateelliseksi naiseksi, joka on lisäksi sairaalloisen mustasukkainen miehestään, joka on ajoittain selkeästi kyllästynyt oikuttelevaan vaimoonsa. Vermeer itse (Colin Firth) on eristäytyvä ja äreä keski-ikäinen mies, joka sulkeutuu päiväkausiksi ateljeehensa hakemaan inspiraatiota ja maalaamaan. Kuviossa vaikuttaa myös Vermeerin anoppi Maria (Judy Parfitt), joka yrittää tukea arkea parhaansa mukaan. Loppujen lopuksi Griet kuitenkin sopeutuu elämään Vermeerin eripuraisessa talossa: hän ystävystyy vanhemman palvelijattaren Tanneken (Joanna Scanlan) kanssa, ja romanssinkin häämöttää lihakauppiaan apupojan (Cillian Murphy) kanssa. Griet ystävystyy myös Vermeerin kanssa, joka tuntee vetoa tyttöön, muttei uskalla tehdä aloitetta sairaalloisen mustasukkaisen vaimonsa pelossa. Puoliso tietenkin on huomannut taiteilijan ja piikatytön ystävyyden.
Eräänä päivänä Griet lähetetään hoitamaan asioita Vermeerin upporikkaan mesenaatin ja taloudellisen tukijan Van Rujvenin (Tom Wilkinson) luokse, joka kiinnostuu tytöstä. Van Rujvenilla on paha maine palvelustyttöjä hyväksikäyttävänä vanhana ukkona, ja tämä alkaa vaatia Vermeeriä maalaamaan Grietistä ja itsestään muotokuvan viinin ja musiikin merkeissä. Vermeer arvaa, mihin tämä voisi johtaa ja kieltäytyy. Hänen on kuitenkin elettävä, ja tästä alkaa tapahtumaketju jonka tuloksena syntyy maalaus Tyttö ja helmikorvakoru. Mutta jokaisella mestariteoksella on hintansa, niin myös tällä maalauksella.
 
Elokuvan katsottuaan ei voi olla vaikuttamatta sen ainutlaatuisesta tarinasta mestariteoksen takana. Webber on todella tehnyt ainutlaatuista työtä muuttamalla ainutlaatuisen romaanin ainutlaatuiseksi elokuvaksi, joka henkii taiteen voimaa jo itsessään. Tietyt kohtaukset tuntuvat erityisen huolitelluilta: Vermeer ja Griet sekoittamassa värejä, Van Rujven olohuoneessaan täytetyn paviaanin ja muiden eläinten ympäröimänä, Catharina Vermeer huutamassa miehelleen. Henkilökuvaajana ohjaaja on myös onnistunut yli odotusten. Erityisesti Catharina Vermeerin hahmo on raivostaan ja kiukustaan huolimatta mahtava luomus. Hän on inhottava eikä häneen voi samaistua, mutta silti hänestä voi aistia epätoivon. Hän haluaa, että hänen miehensä rakastaisi häntä ja tämän vuoksi hän haluaa itsepintaisesti ymmärtää miehensä taidetta, mutta ei vain pysty ja se erottaa puolisoiden maailmat toisistaan totaalisesti. Ja koska Griet kykenee ymmärtämään Vermeerin maalauksia, hän joutuu kohtamaan Catherinan palavan vihan ja mustasukkaisuuden.
 
Myös Alexandre Desplatin säveltämä musiikki luo elokuvaan oman ainutlaatuisen tunnelmansa ja vahvistaa vaikutelmaa mestariteoksesta. Kuvaaja on myös tehnyt upeaa työtä ja näkee että hän on keskittynyt työhönsä koko elokuvan ajan.
 
Suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille, mutta se täytyy katsoa oikealla ajalla.
 
Eero