Ohjaaja: Kevin Tancharoen
Pääosissa: Debbie Allen, Charles S. Dutton, Asher Book, Kay Panabaker, Kherington Payne, Naturi Naughton, Anna Maria Perez de Tagle, Kristy Flores, Walter Perez, Paul McGill, Paul Iacono
 
Menestyselokuvan Fame uudessa versiossa seurataan neljän vuoden ajan lahjakkaiden tanssijoiden, laulajien, näyttelijöiden ja taiteilijoiden elämää ja opintoja Esittävien taiteiden lukiossa New Yorkissa. Monipuolisen oppilaitoksen luovassa ilmapiirissä taustaltaan erilaiset oppilaat saavat tilaisuuden toteuttaa unelmansa ja tavoitella tähteyttä. Se vaatii kuitenkin lahjoja, omistautumista ja kovaa työtä.
Kaikki haluavat menestyä, mutta moni epäilee omia kykyjään. Oppilaiden halu päästä huipulle joutuukin todelliseen testiin. Taiteellisten tavoitteiden lisäksi heidän elämänsä täyttyy tavallisten lukiolaisten ongelmista ja ilonaiheista: kotitehtävistä, ystävistä, ihastumisista ja yrityksistä löytää itsensä.
Oppilaiden pyrkiessä parrasvalojen loisteeseen paljastuu vähitellen, keillä heistä on menestymiseen tarvittavat kyvyt ja itsekuri. Ystäviensä ja oppilastovereidensa tuella nuorille selviää, ketkä heistä ovat syntyneet tähdiksi.
 
 
 Nitan mielipide elokuvasta:
Kauan odotettu Fame -elokuva ei täyttänyt odotuksia. Odotin elokuvalta paljon enemmän, sillä myös monien nuorten lisäksi suuri osa aikuisistakin odotti elokuvan ilmestymistä innolla.
Elokuvassa olisi saanut olla mielestäni enemmän yllättäviä käänteitä. Siinä ei tapahtunut kunnolla mitään. Näytettiin pieniä osia opiskelijoiden elämästä ja hieman laulettiin porukalla lauluja.
Pidin eniten Denisestä, jota näytteli Naturi Naughton. Tyttö meni kouluun soittamaan pianoa,
mutta loppujen lopuksi hän pääsi laulamaan. Denisen vanhemmat eivät pitäneet ajatuksesta, että Denise päätyisi laulajan uralle. Elokuvassa Denise esiintyy tapahtumassa, johon on kutsuttu myös vanhemmat. Hänen isänsä ei pidä yhtään siitä, miten Denise petti heidät, mutta Denisen äidin mielestä on tärkeintä, että Denise saa tehdä sitä, mistä hän nauttii eniten. Petyin hirveästi, kun elokuvassa oppilaat eivät laulaneet Fame-biisiä. Se olisi ollut paras loppuhuipennus, mitä voi olla!
 
 
 
Julian mielipide elokuvasta:
 
Fame elokuva on ehdottomasti yksi suosikeistani, koska se oli mielestäni erittäin mukaansatempaava. Laulukohtaukset olivat aivan mahtavia!  Nuoret päähenkilöt näyttelivät erittäin hyvin. Myös koulun opettajiksi valitut tutut, mutta erittäin yllättävät näyttelijät oli hyvin valittu.
Tarina eteni sopivaa vauhtia, ja juonenkäänteet olivat yllätyksellisiä. Elokuvan jälkeen tuli tunne, että haluaisi itse päästä juuri siihen kouluun, josta elokuvassa kerrottiin.
 
Nita ja Julia