Tämän vuoden Big Brother on loppumaisillaan ja ensi sunnuntaina jännitetäänkin, kuka taloon jääneistä finalisteista voittaa.
 
Syksy on ollut talossa tapahtumarikas, ja historiaakin on ehditty tehdä  viettämällä talossa kaksia häitä. Olen sitä mieltä, että kahdet häät olivat jo liikaa, yhdetkin olisivat riittäneet.
Big Brother -kilpailijat ovat päässet nauttimaan myös lukuisista vieraista. Talossa ovat vierailleet mm. Dazzling Ladies ja Scandinavian Hunks -tanssiryhmät ja suloinen Paavo-koira, jonka menoa talossa oli hauska seurata. Musiikin ilojakaan ei ollut unohdettu, talossa vierailivat myös The Virtanen Band ja maailmalla suosiota herättänyt The Baseballs. Asukkaiden iloksi talossa vietettiin monenmoisia teemabileitä sekä Danan ja Markon synttäribileitä.
 
Tehtäviä  on kritisoitu ankarasti, useimmat ovat olleet sitä  mieltä, että edellisinä  vuosina tehtävät ovat olleet paljon mielenkiintoisempia ja hauskempia. Samaa mieltä olen itsekin.
Tämän syksyn parhaimmat tehtävät olivat mielestäni ehdottomasti tyhjenevä vesipankki sekä se, kun slumminasukkaiden täytyi varastella paratiisinasukkailta. Muuten en slummi- ja paratiisierottelusta pitänyt.
 
Asukkaiden keskuudessa on riidelty myös monet kerrat eikä  itkuilta ole vältytty.
Talossa on kuitenkin saatu luotua ystävyyssuhteita ja ihastumiset ovat lisänneet taloon vipinää.
 
Jutta
 
Kuka tulee viimeisenä talosta?
 
Talossa asustavat enää Esa A, Antti, Kätlin ja Aso. Heistä pitäisi valita Big Brotherin voittaja. Omasta mielestäni Esa A. pitäisi valita voittajaksi. Vaikka hän ei ole loistanut talossa, niin hän on ollut talonpää ja viisain koko ajan. Hän tekee näkymätöntä hyvää toisin kuin muut. Hän piti huolen myös, kun muut örvelsivät.
 
Miksi muut eivät saisi voittaa?
 
 Vaikka Kätlin onkin seinäjokinen, hän ei ansaitse voittoaan. BB-keskustelupalstalla löytyi oiva esimerkki hänen blodikäyttäytymisestään: ”Kun porukka meni yläkertaan, Kätä ekana juoksi portaat ylös ja siellä oli erilaisia limsoja pöydällä, niin Kätlin sanoi heti, minä otan jaffaa ja sieppasi pullon pöydältä”, eli hän käyttäytyy hyvin itsekkäästi ja myös melko lapsellisesti joissakin tilanteissa. Tämän vuoksi hän ei ansaitse voittoa.
 
Antti on ollut talossa niin vähän aikaa, mutta hän taas on ollut oma itsensä koko ajan ja loisti varsinkin Cathyn oloaikana, mutta hän ei ole voittaja-ainesta.
 
Asossa ottaa hänen viikkonsa, jolloin hän itkee vain ja haluaisi kotiin, mutta ei lähde sinne mitenkään. Lähtisi nyt kotiin vain siitä itkemään ja korjaamaan suhteensa!
 
Jaakko